Kuvaus

Google on Suomen käytetyin hakukone ja suomalaiset tekevät Googleen hakuja päivittäin noin 30 miljoonaa. Google-tuotantomme toimii Google Partners -logon alla. Tämä takaa laadun ja sen, että teemme mainonnan Googlen järjestelmiin aina viimeisimmän teknologian mukaisesti. Refenssit annamme asiakaskohtaisesti. Teemme Googlen Adwords, Remarketing ja Display (banneri)-mainonnan asiakkaamme puolesta aina tarkoin kohdistetusti ja toimitamme raportit kampanjoiden toimivuudesta. Voimme käyttää Goole Display-verkostossa monenlaisia mainosmuotoja, kuten perinteistä kuvamainontaa, tekstimainoksia, mobiilimainontaa, videomainoksia ja animaatioita. Display-verkosto eroaa Google Adwordsistä siten, että ihmiset eivät ole silloin hakemassa tuotteitasi tai palveluita vaan heidän verkossa käyttämiinsä palveluihin tuodaan heitä kiinnostavia mainoksia. Mainonnan voi kohdistaa sivustojen, aihealueen, hakusanojen tai aihepiirien mukaan.

CPT

Kohdeyleisön kuvaus

Kampanjan aikana mainosten näyttökertoja kampanjan määrittelyistä riippuen voi tulla tuhansia, kymmeniä tuhansia tai satoja tuhansia. Tavoitteena ei yleensä ole saada mahdollisimman suurta määrää näyttökertoja, vaan halutunlaisia vierailijoita kotisivuille toteuttamaan toivottua tekemistä. Tavoitteesta riippuen toteutunut kontaktimäärä voi vaihdella suuresti.

KONTAKTIMÄÄRÄ

SUKUPUOLIJAKAUMA

Miehet (50 000) 50%

Naiset (50 000) 50%

IKÄJAKAUMA

alle 15 v. (20 000)20%

15-29 v. (20 000)20%

30-44 v. (20 000)20%

45-59 v. (20 000) 20%

60+ v. (20 000)20%

MAANTIETEELLINEN TAVOITTAVUUS

HINTA JA TOIMITUSEHDOT

HINTA
{{ ctrl.productBasePrice.variant_name }}
{{ variant.variant_name }}
aloituspäivä
toimitusaika
  •  7 vrk
  •  7 vrk
alennukset
-{{ discount.percent }} % Alennus

HINTA YHTEENSÄ


()
()

()

AINEISTO-OHJEET

TUETUT FORMAATIT

AINEISTOJEN TOIMITUS

  • 7 vrk

TARVITSETKO APUA MARKKINOINNIN
SUUNNITTELUSSA TAI TOTEUTUKSESSA?

{{ ctrl.pricingDetails.price | currency }} {{ ctrl.pricingDetails.discount_price | currency }}
YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

KOHDEYLEISÖSI TAVOITTAVAA MEDIAA ETSIMÄSSÄ?

MEDIANISSA VOIT HAKEA MAINOSPAIKKOJA KOHDERYHMÄN PERUSTEELLA
TEE HAKU, SE ON ILMAISTA!
MEDIAHAKU

MAINOSPAIKKOJA MYYMÄSSÄ?

TUOTTEISTA JA MYY MAINOSPINNAT SEKÄ PROMOOTIO- JA MYYNTIPAIKAT HELPOSTI MEDIANISSA
REKISTERÖIDY, SE ON ILMAISTA!
REKISTERÖIDY

TARVITSETKO APUA MARKKINOINNIN SUUNNITTELUUN TAI TOTEUTUKSEEN?

MEDIANISTA VOIT ETSIÄ KUMPPANIA MARKKINOINNIN ERI TEHTÄVIIN
TEE HAKU, SE ON ILMAISTA!
YRITYSHAKU

HALUATKO NÄKYÄ YRITYSHAUSSA?

NÄKYMÄLLÄ MEDIANIN YRITYSHAUSSA PARANNAT PALVELUJESI SAAVUTETTAVUUTTA
REKISTERÖIDY, SE ON ILMAISTA!
REKISTERÖIDY