Kuvaus

Digitaalinen ulkomainonta Jyväskylä - Digitaalinen bussimainonta Jyväskylässä tavoittaa yli 140 000 matkustajaa viikossa arjen päätösten äärellä. Bussien diginäytöillä esitettävä mainos on kohdennettavissa myös kaupungin sisällä oleville taktisille paikannusalueille.

Lisäksi voit kohdentaa sisällöt aamun, iltapäivän, illan tai koko päivän liikenteelle. Kampanja-aika on valittavissa yhdestä päivästä alkaen.

Toistotiheyden voi valita vähintään 4 tai 2 kertaa yhden matkan aikana. Keskimääräinen matka-aika paikallisliikenteessä on noin 15 minuuttia. Kokonaisluuppi on kaikkineen sisältöineen maksimissaan noin 3 minuuttia. Mikäli kaikkia mainospaikkoja ei ole varattu täyteen saa mainostaja huomattavasti enemmän toistokertoja kuin vähimmäismäärän.

Halutessasi voit pyytää maksuttoman kampanjaraportin.

Näyttölaitteet ovat asennettu 50 Linkki-bussiin. Jokaisessa bussissa on tuplanäytöt bussin etu- ja keskiosassa. Toisella näytöllä näytetään matkan reaaliaikainen etenemistieto ja toisella näytetään vain kaupallisia sisältöjä. Bussimatkustajille tehdyn kyselyn mukaan etenemistieto on helpottanut matkan tekoa ja näyttöjä seurataan hyvin aktiivisesti. Vastanneista yli 82% piti kaupallisia sisältöjä mielekkäänä.

Esittelyvideon voit katsoa tästä linkistä:

https://www.youtube.com/watch?v=zZXDzReKm9g

CPT

Kohdeyleisön kuvaus

KONTAKTIMÄÄRÄ

SUKUPUOLIJAKAUMA

Miehet (1 408,22) 37%

Naiset (2 397,78) 63%

IKÄJAKAUMA

alle 15 v. (570,9000000000001)15%

15-29 v. (1 522,4)40%

30-44 v. (1 065,68)28%

45-59 v. (228,36) 6%

60+ v. (418,66)11%

HINTA JA TOIMITUSEHDOT

Varauksen kohde
Kampanjan kesto
aloituspäivä
Tarkastetaan saatavuutta...
Saatavilla!
Ei saatavilla!
kampanja-aika
-
toimitusaika
  •  0 vrk
  •  0 vrk
alennukset
-{{ ctrl.pricingDetails.end_customer_discount_obj.discount_percent }} % Asiakasalennus: {{ ctrl.pricingDetails.end_customer_discount_obj.end_customer_obj.name }}
-{{ discount.percent }} % Alennus
Tuotteella ei tiedossa vapaita aloituspäiviä, ota yhteyttä myyjään kontaktilomakkeen kautta.
Mediahinta

()
()
()
Tuotanto ja asennus
()
Aineiston siirtomaksu
()
()

HINTA YHTEENSÄ

()

()

AINEISTO-OHJEET

TUETUT FORMAATIT

AINEISTOJEN TOIMITUS

  • 0 vrk
{{ ctrl.pricingDetails.price | currency }} {{ ctrl.pricingDetails.discount_total_price | currency }}
Neonmedia Oy - logo
Neonmedia Oy
YHTEYSHENKILÖ
YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

Mediani.fi – Suomen monipuolisin mainospaikkojen välityspalvelu

Mediani on palvelu mainospaikkojen myymiseen ja ostamiseen. Palvelu tarjoaa mainostajalle nopean väylän löytää enemmän oman kohderyhmän tavoittavia vaihtoehtoja – mainospaikkoja ja medioita. Tehokkaiden kampanjasuunnittelu- ja tilaustenhallintatyökalujen lisäksi Medianissa on monipuoliset työvälineet mainos- ja mediatoimistoille mm. mainostajatilien ja kampanjakohtaisten aineistojen hallintaan. Mainostilan myyjälle Mediani mahdollistaa mainosmyynnin tehostamisen ja tuottavuuden parantamisen. Mediani-palvelu skaalautuu myyntikanavasta verkkokauppa-alustaksi ja varaustenhallintajärjestelmäksi.